Art and basic needs
Art and design
Art and craft
Art and fashion
Art and sport
Jyväskylä’s Cultural Orienteering Day
Music is probably the most common actor when two or more arts interacts. The hints, feelings and moods in music changes the way we interpret other art like paintings, sculptors or cinema.
TEKNINEN TUOTANTO
Suurimpien kaupunkien nettisivuilta voi opiskella tapahtumatuotannon perusteita kaupunkien ohjeita selailemalla. Toisin sanoen muutamat kaupungit ovat nostaneet kattavasti esille tapahtumien järjestämisessä tarvittavia teknisiä asioita. Erilaisia huomioonotettavia lakeja ja säädöksiä onkin niin paljon, että yhteenpaikkaan koottu ohjeistus on enemmän kuin tarpeen. Tätä tehtävää varten tutkin eniten Tampereen kaupungin antamia ohjeistuksia.
Lupa-asiat
Jos tapahtuma järjestetään toiminnassa olevaan ravintolaan tai muuhun sellaiseen tilaan, jossa jatkuvasti järjestetään erilaisia tapahtumia (esimerkiksi messuhallit, kongressikeskukset) ja joissa on pysyvä henkilökunta, mitään lupia ei tarvita. Erilaisia lupia tarvitaan, jos tapahtuma järjestetään jossain muussa paikassa, jos siihen voi osallistua kuka tahansa tai jos siihen myydään pääsylippuja.
Lupa-asioita voi joutua hoitamaan monen eri tahon kanssa. Ilmoitukset vastaanottaa ja arpajais- sekä rahankeruuluvat myöntää poliisi. Poliisi antaa myös lisätietoja määräyksistä ja osaa monin tavoin neuvoa tapahtuman järjestäjää esimerkiksi turvallisuuden suhteen. Tampereelle liikennejärjestelyissä avustaa erillinen Liikenteenohjaustoimisto.
Kiinteistötoimi vastaa kaupungin omistamista maa-alueista, mainospaikoista sekä torimyynnistä. Jos alueen (tai kiinteistön) omistaa joku muu kuin kaupunki, on lupa luonnollisesti saatava omistajalta.
Jos tilaisuus aiheuttaa melua, tulee siitä tehdä ilmoitus ympäristöpalveluiden yksikölle vähintään 30 vuorokautta ennen tapahtumaa. Ulkoilmakonserttien päättymisaika on 22.00. Teltassa musiikkia saa esittää 24.00 asti. Ympäristöpalvelut vastaavat myös elintarvikkeiden myyntiä ja tarjoilua koskevista asioista. Jos osallistujamäärä on yli 500 niin elintarvikevalvontaan on tehtävä ilmoitus vähintään 15 vuorokautta ennen tilaisuuden alkua. Siinä on otettava huomioon vesipisteet, ruokien valmistustilat ja ruoka-aineiden säilyvyys ja muita hygieniaan liittyviä asioita. Heidän kanssaan on myös tarpeen vaatiessa sovittava jätehuollosta ja WC-tiloista. Esimerkiksi tuhatta osallistujaa kohti pitää olla kuusi vessaa naisille, viisi miehille ja yksi liikuntaesteisille. Tilaisuuden luonteesta ja paikasta riippuen määrä voi vaihdella. Esimerkiksi jos tilaisuudessa anniskellaan alkoholia, pitää vessoja olla enemmän. Jos tapahtuma järjestetään ulkona, on huolehdittava myös ympäristön tarvittavasta suojelusta esimerkiksi aitaamalla herkkiä alueita.
Elävän musiikin esittämiseen haetaan luvat Teostolta, joka tapahtuman jälkeen perii korvauksen käytön mukaan. Äänitemusiikin esittämiseen saa luvan Gramexilta, jolle myös maksetaan korvauksia kappalekohtaisesti. Kuvastosta taas pyydetään lupaa, jos halutaan käyttää jotain tekijänoikeuslain alaista kuvaa tapahtuman markkinoinnissa.
Alkoholilupia haetaan kahdesta paikasta. Tuotevalvontakeskus myöntää viinien ja väkevien anniskeluun tarkoitetut tilapäisluvat, kun taas Länsi-Suomen lääninhallitus (siis Tampereella) myöntää tilapäiset mietojen juomien anniskeluluvat. Lupahakemus liitteineen
on toimitettava vähintään kuukautta ennen tapahtumaa.
Ilmoitus poliisille
Tapahtuman, tai ohjeissa käytetään termiä yleisötilaisuus, järjestäjän on tehtävä poliisille kirjallinen ilmoitus tilaisuudesta vähintään viisi päivää ennen tapahtumaa, mutta mitä suurempi tapahtuma, sitä suuremmalla syyllä kannattaa ottaa yhteyttä huomattavasti aikaisemmin, suunnitteluvaiheessa. Isompiin tapahtumiin nimetään vastuuhenkilö turvallisuuden päällystöstä. Ilmoituksesta pitää selvitä tapahtuman järjestäjä, yhteyshenkilöt ja yhteystiedot; tapahtuman ajankohta, paikka ja mahdollisesti siihen liittyvät kulkureitit, ohjelma, aikataulu ja arvio osallistujamäärästä. Osallistujamäärän mukaan ilmoitetaan tarvittava määrä järjestyksenvalvojia. Ilmoituksessa kerrotaan myös mahdollisesta anniskelusta, käytettävistä rakennelmista ja äänentoistosta sekä kerrotaan turvallisuussuunnitelmasta, joka tarvittaessa sisältää myös pelastussuunnitelman.
Turvallisuus
Tilaisuuden luonteesta ja osallistujamääristä riippuen turvallisuussuunnitelman pitää sisältää esimerkiksi paloturvallisuussuunnitelman, poistumistiet ja ensiapuvalmiuden. Pelastussuunnitelma on esitettävä erikseen Pelastuslaitokselle. Aluepelastuslaitos tarkastaa erilaisten rakennelmien ja kulkureittien turvallisuuden etukäteen sekä ohjaa ja opastaa järjestäjiä turvallisuuden varmistamisessa. Rakennelmat ja äänentoisto vaativat usein sähkösuunnitelmat ja luvat. Vähänkin suuremmat sähkötyöt vaativat ammattilaisen palkkaamista, jolloin järjestäjän vastuulla on tarkastaa, että yrittäjällä on voimassaolevat luvat. Ulkopuolisten töiden tilaamisesta pitää jäädä dokumentti, eli sopimukset tehdään aina kirjallisesti.
Tilaisuuden järjestäjän on huolehdittava järjestyksen ja turvallisuuden säilymisestä tarpeeksi monen järjestysmiehen turvin. Suosituksen mukaisesti jokaista sataa ihmistä kohti tulisi olla yksi valvoja. Tilaisuuden luonteen mukaan poliisi voi määrätä järjestäjän hankkimaan paikalle useampiakin valvojia. Järjestyksenvalvojilla pitää olla voimassa oleva järjestyksenvalvojakortti ja heidän pitää kantaa sitä mukanaan. Poliisi voi hyväksyä järjestyksenvalvojiksi myös kortittomia henkilöitä, jolloin heidän nimensä ja henkilötunnuksensa on merkittävä ilmoitukseen. Jos poliisi hyväksyy heidät valvojiksi, lupa on voimassa ainoastaan tilaisuuden ajan ja myös tämä lupa on pidettävä mukana. Suositus on kuitenkin se, että kaikki valvojat olisivat koulutettuja järjestyksenvalvojia.
Kaikille tilaisuuteen osallistuville työntekijöille tulee pitää turvallisuusinfo, jossa käydään läpi ennakkoon määriteltyjä riskejä ja sovitaan yhteiset toimintatavat turvallisuuden varmistamiseksi. Esimerkiksi hätäpoistumisteiden on syytä olla jokaisen henkilökuntaan kuuluvan tiedossa.
Auttavia tahoja
Aiemmin mainittujen lisäksi Tampereen kaupungissa järjestettävään tilaisuuteen voi olla apua
Kulttuuritoimesta, joka vuokraa tiloja ja voi tukea tilaisuuksien järjestämistä taloudellisesti. Kulttuuritoimi voi auttaa myös järjestöille ja yhteisöille tiedottamisessa.
Matkailutoimisto avustaa tilojen etsimisessä ja sen ylläpitämä tapahtumakalenteri on tarpeellinen niin tapahtuman ajankohtaa suunnitelltaessa kuin tapahtumasta tiedottaessa.
Liikuntatoimi auttaa tilaisuuksien järjestämisessä, jos ne sijoittuvat urheilukentille tai stadioneille.
Viheryksikkö opastaa puistoihin tai leikkikentille sijoittuvien tapahtumien kanssa ja vuokraa viherkasveja.
Liikennemerkkitoimisto vuokraa ja valmistaa liikenne- ja ohjausmerkkejä tarpeen vaatiessa.
Tielaitos vastaa opasteista kaupungin ulkopuolella sekä läpiajoteillä.
Sähkölaitos asentaa tilapäisiä sähköliittymiä, vastaa banderollien ripustamisesta ja voi haluttaessa pimentää julkista valaistusta (jonka kulut järjestäjä maksaa).
Tampereen Logistiikka vuokraa rakennelmia, kuten esiintymislavoja ja penkkejä, sekä muuta oheistavaraa kuten lippuja ja tervapatoja
Viestintäyksikkö auttaa tiedottamisessa.
DOKUMENTTIELOKUVAN RAHOITUSMAHDOLLISUUKSIA
AVEK
Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee audiovisuaalista kulttuuri tekijänoikeusvaroilla. Tekijänoikeusjärjestö Kopioston yhteydessä toimiva AVEK saa varansa pääasiassa hyvitysmaksuista, jotka aiemmin tunnettiin nk kasettimaksuina.
AVEK myöntää tukea moniin erilaisiin kohteisiin elokuvafestivaaleista alan ammattilaisten koulutuksiin. Dokumenttielokuvan tuotannossa keskeiset tukimuodot ovat käsikirjoitus-, ennakkovalmistelu- ja tuotantotuki. Poikkeustapauksissa myönnetään myös jälkituotantotukea teoksen valmiiksisaattamiseen.
Jokaisesta tuotannon vaiheesta tehdään erillinen hakemus, eikä aiempaan vaiheeseen myönnetty tuki auta seuraavan vaiheen hakemuksessa. Käsikirjoitustukea voi hakea yksityinen henkilö, muiden hakemusten taustalla pitä olla tuotantoyhtiö tai yhteisö. Tuotantotukea ei lähtökohtaisesti myönnetä kaikkien kulujen kattamiseen vain osaksi rahoitusta. Usein AVEK:in tukemia tuotantoja rahoittavat myös Yle sekä SES eli Suomen Elokuvasäätiö. AVEK:n antamaa tukea ei tarvitse maksaa takaisin eikä siitä tarvitse maksaa arvonlisäveroa.
AVEK on asettanut yleistavoitteekseen alan ydinosaaminen korkean tason ylläpitämisen ja alan uusiutumisen mahdollistamisen (AVEK 2001, 3) Dokumenttielokuvien kohdalla tavoitteeksi on asetettu dokumenttielokuvan korkean tason turvaaminen ja vahvistaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa persoonallisten ja omaperäisten, tekijänsä näköisten tuotantojen tukemista, mikä kannattaa ottaa huomioon rahoistushakemusta laatiessa.
Muutamat AVEK:sta tukea hakeneet dokumenttielokuvaajat ovat kertoneet, että ensimmäisen myönteisen tukipäätöksen saaminen on hankalaa, mutta sen jälkeen tukea on helpompi saada. Tuen myöntämisessä huomioidaankin rahoituksen hakijan taiteelliset, taloudelliset ja ammatilliset edellytykset tuotannon toteuttamiseksi. Hakemuksiin onkin liitettävä selvitys aikaisemmasta toimminnasta sekä rahoitussuunnitelma koko tuotannosta.
Myös toinen tekijänoikeusjärjestö, Gramex voi myöntää tukea dokumenttielokuvan tekemiseen, mutta ainoastaan, jos aihe liittyy musiikkiin.
YLE
Yle on maamme merkittävin dokumenttielokuvien rahoittaja. Laitos on monien muutosten jäljiltä edelleen myllerryksen keskellä ja saattaa olla että sen osuus on ihan viime vuosien aikana pienentynyt, sillä muutosten keskellä monet hankkeet pistettiin jäihin. Yle myöntää usein tukea ennakko-ostoina, eli se varaa itselleen oikeuden esittää valmiintuotannon sovitulla tavalla. Tekijän kannalta Ylen mukaan lähteminen on kaksiteräinen juttu, toisaalta se luo turvaa tuotannolle, mutta toisaalta Yle haluaa usein melko kärkkäästikin puuttua tuotantojen sisältöön.
SUOMEN ELOKUVASÄÄTIÖ
Pitkien elokuvien tärkein rahoistuskanava on Suomen Elokuvasäätiö eli SES, jonka rahoitus tulee pääosin Veikkauksen voittovaroista. Lisäksi SES saa vuosittain määrärahaa Yleltä kotimaisten elokuvien tuotantotukeen. Pitkien dokumenttielokuvien määrä on lisääntynyt ja samalla SES on noussut myös niiden suhteen merkittäväksi rahoittajaksi. Pitkien dokumenttielokuvien tuotannot ja budjetit ovat muutenkin lähentyneet pitkien viihde-elokuvien tasoa. Esimerkiksi pienellä porukalla syntyneen Miesten vuoron budjetti oli n. 400 000 €. Honkasalon Melancholian kolme huonetta sai SES:ltä 143 000 €, kokonaisbudjetin yltäessä yli 650 000 €.
Honkasalon dokumentin rahoitus osoittaa, että dokumenttielokuvakin voi nykypäivänä saada laajan ja ylikansallisen rahoituspohjan. AVEK:n (123 000 €) ja Ylen (67 000 €) lisäksi tuotanto sai huomattavaa tukea ZDF Artelta (125 000 €), Nordisk Film & Tv Fondilta (50 000 €), Sveriges Televisionin Svenska Filminstitutetilta (43 000 €) ja Danske Film Institutilta (67 000 €).
SES:n päätöksiin vaikuttavat pitkälti samat seikat kuin AVEK:n päätöksiin.
MUUT TAHOT
Erityisesti tiettyä aihetta käsittelevän dokumenttielokuvan tuotantoon voi saada tukea monilta erilaisilta tahoilta, kuten säätiöiltä, rahastoilta ja rekisteröidyiltä yhdistyksiltä. Niiden jakamat tuet ovat usein pieniä, mutta toisalta valtaosa dokumenttielokuvistakin on pieniä tuotantoja. Tosiasiassa rahastot ja säätiöt ovat monelle dokumentaristille huomattavasti tutumpia rahoituslähteitä kuin pitkien tuotantojen SES. Eniten kulttuuria ja taidetta tukevat Svenska kulturfonden, Suomen Kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Alfred Kordelinin yleinen edistys ja sivistysrahasto, mutta kannattaa lähestyä myös aiheeseen läheisesti liittyviä tahoja, jos sellaisia on. Esimerkiksi sotaorpoutta käsittelevää dokumenttia on tukenut Kaatuneiden Omaisten Liitto.
TAIDE JA RAHOITUS
Loppuun haluan liittää lainauksen AVEK:n tilaamasta tutkimuksesta, jossa Haase tiivistää hienosti monen kulttuuriyrittäjän suhdetta liiketaloudellisiin tavoitteisiin (2003, 40).
Elokuvatuotantoyhtiöissä on paljon elämäntapayrittäjiä. Elämäntapayrittäjälle yrittäminen on elannon hankkimista mieluiten sellaisessa yrittämisessä, joka on likimain tai oikeasti kutsumus (Jounela 2001, 22). Useiden tuotantoyhtiöiden osaaminen on keskittynyt sisällön tekemiseen elokuvataiteellisista lähtökohdista. Puhtaimmillaan taiteilija poikkeaa hyödyketuotteiden tekijästä monin tavoin. Taiteen määrittelyyn on perinteisesti liitetty tietty pyyteettömyys (Aaltonen 2003). Se on jotakin jota tehdään sen itsensä vuoksi. Taiteilija luo ilmaistakseen itseään ja henkilökohtaisia käsityksiään esteettisistä ihanteista. Luova prosessi on sellaisenaan tavoittelemisen arvoista tyydyttävää toimintaa. Taiteellisen luovan prosessin tulosta ei tässä kontekstissa arvioida lainkaan sen käyttöarvon ja teknisen kelpoisuuden pohjalta, vaan ilmaisun erilaisten laatumääreiden mukaisesti. (F&L Management Services Ltd 1998, 221) Taiteen ja viihteen taustalla voidaan nähdä toisistaan poikkeavat lähtökohdat. Taide pyrkii ehdottomaan riippumattomuuteen ja syntyy taitelijasta taiteilijan ehdoilla. Viihteen tarkoitus on tuottaa yleisöä kiinnostavaa sisältöä, joka syntyy tavoitteesta viihdyttää yleisöä yleisön ehdoilla. (Mäkitalo 2003, 4) Puhdas markkinointikeskeinen ajattelu on ristiriidassa taidepainotteisen sisältökäsitteen kanssa. Jos tuotteet aina sopeutetaan markkinoiden odotuksiin, ne eivät enää yllätä herättämällä uusia kysymyksiä ja elämyksiä asiakkaiden mielessä (F&L Management Services Ltd 1998, 221). Kulttuuritoiminnan näkökulmasta asiakkaan käsite on elokuvatuotannossa ja erityisesti dokumenttielokuvatuotan-nossa ongelmallinen.
LÄHTEET
Click to access Dokumenttielokuva_Haase_Antti.pdf
MITÄ ON JOHTAMINEN
Kettunen (2003, 29) korostaa heti ensi lehdillä, että johtajalla täytyy olla vahva ote toimintaan ja rohkeutta viedä projekti asetettuihin tavoitteisiin. Hän listaa ominaisuuksia, joita tavoitteisiin pääsevällä projektipäälliköllä tulee olla: päämäärätietoisuus, täsmällisyys ja tarkkuus, vahva itsetunto, kyky johtaa ihmisiä, hyvä neuvottelutaito ja esiintymiskyky, uskallusta puuttua asioihin, kykyä hoitaa useita asioita yhtäaikaisesti, uskallusta sanoa ei ja rohkeutta kohdata epäonnistumisia. Melkoinen lista vaatimuksia, mutta ne ovat kaikki ominaisuuksia, joita voi ja pitää opetella. Käytännön työssä oppii parhaiten, kunhan arvioi omaa työskentelyään jatkuvasti.
Oman toiminnan johtaminen, muutosjohtaminen, tiedon johtaminen, työhyvinvointi, henkilöstöjohtaminen ja erilaiset johtamistyylit, strateginen johtaminen. Johtaminen koostuu monesta eri aihiosta, jotka kaikki tulisi ottaa huomioon. Oppaita löytyy muun muassa aineettoman pääoman johtamiseen (Lönnqvist, Kujansivu, Antola 2005) ja uudenlaisten työmenetelmien kuten itseohjautuvien työntekijöiden ja hajautetun työn johtamiseen (Räsänen toim. 2007). Aaker (2000) käsittelee uudenlaista strategista brandijohtamista, joka on otettava huomioon organisaation ylimmällä tasolla asti. Hofstede (1993) on puolestaan tutkinut kulttuurisia eroja esimerkiksi suhtautumisessa valtaan, valta-asemaan ja johtajuuteen.
Työn jakautumisen ja työmenetelmien muutokset nykyorganisaatioissa on helposti nähtävillä, kun selaa hakutulosten otsakkeita. Monet työt ovat muuttuneet projektiluonteisiksi ja työntekijät eivät välttämättä jaa samaa toimitilaa. Projektiryhmissä on niin itseohjautuvia asiantuntijoita kuin enemmän ohjausta kaipaavia, ehkä jopa organisaation ulkopuolisia tekijöitä. Markkinat ovat muuttuneet, markkinointikeinot ovat muuttuneet. Asiantuntijoista halutaan johtajia, vaikka heillä ei ole siihen halua eikä välttämättä valmiuksiakaan. Työelämän muutokset ovat muuttaneet myös johtamista ja uusia oppaita tulee kuin liukuhihnalta.
Johtaminen on yhä useammin onnistumisen organisointia. Esimiehen tulisi huolehtia toiminnan edellytyksistä, motivoida ja kannustaa henkilöstöä. Samalla hän toimii mallina muille. Vanha sanonta: millainen kansa, sellainen johtaja, toimii varmasti myös toisin päin käännettynä työyhteisöissä.
Työyhteisön toimivuus ja sen henkinen hyvinvointi perustuvat muutamaan peruspilariin. Hyvän johtajan tulisi huolehtia, että kaikki pilarit ovat kunnossa, jotta yritys menestyisi taloudellisesti. Nämä pilarit ovat työntekoa tukeva organisaatio, työntekoa palveleva johtaminen, selkeät töiden järjestelyt, yhteiset pelisäännöt, avoin vuorovaikutus ja toiminnan jatkuva arviointi. Nämä kaikki pohjaavat selkeään organisaation perustehtävään. (Järvinen 2000, 45-58.)
Työntekoa tulevalla organisaatiolla pystytään työskentelystä tekemään joustavampaa ja miellyttävämpää. Johdon on hyvä selvittää työntekijöille heidän roolinsa ja merkityksensä yhtiön menestykselle. Olisi viisasta kertoa myös heidän työnsä tuloksesta, sillä nämä seikat parantavat motivaatiota ja sitä kautta työsuorituksia. Organisaation oikeaa rakennetta on hankala tavoittaa. Kasvava yritys kohtaa matkallaan useita eri kriisejä kasvuvaiheesta riippuen ja lähes jokainen näistä vaiheista liittyy yrityksen johtoportaaseen. (F&L Managenment Services 2001.) Yrityksen kasvaessa myös johtoporras kasvaa. Usein seurauksena on raskas ja byrokraattinen organisaatio, jossa joustavuutta ei juuri esiinny.
Suurissa organisaatioissa vuorovaikutus jää usein varsin vähäiseksi. Työntekijöiden ajatukset, valitukset ja kehut päätyvät usein vain alimmalle johdolle ja korkein johto saattaa jäädä täysin tietämättömäksi alaistensa ajatuksista. Tämän takia johdon on kiinnitettävä erityistä huomiota, jotta avoin vuorovaikutus on todella mahdollista. Yhtä tärkeää henkilöstölle on saada palautetta työstänsä, sillä se on usein ainoa väline oppimiselle ja tapojen muuttamiselle. Samaan asiaan liittyy toiminnan jatkuva arviointi.
KULTTUURITUOTANTOJEN JOHTAMISEN ERITYISPIIRTEITÄ
Jos ja kun johtaminen on työelämässä hankalaa, niin se on kuitenkin monessa suhteessa helpompaa kuin kulttuuritoiminnassa yleisen vapaaehtoistyön johtaminen (Loimu 2005, 128). Työelämässä johtajalla on ihan lainmukainen oikeus johtaa ja jakaa töitä sekä tarvittaessa käskeä. Vapaaehtoistyössä voi antaa käskyjä, mutta työntekijällä ei ole mitään velvollisuutta noudattaa niitä. Hankalinta on, jos tekijät auliisti lupautuvat tekemään jotain, mutta jättävät ne kuitenkin tekemättä. Tekijöitä ei pysty palkitsemaan aineellisesti ja pakotteet ovat luonnollisesti mahdoton vaihtoehto. Sitouttaminen on tärkeää työn tuottavuuden kannalta kaikessa työssä, mutta erityisesti sen merkitys korostuu vapaahetoistyössä.
Harju (2006) kirjoittaa kärkevästi järjestön johtamisesta. Toiminnalla on usein ensisijaisesti laadullisia tavotteita. Määrällisiä tuloksia on helpompi tehdä, sillä jokaisella on subjektiivinen käsityksensä laadusta. Järjestöjen johtajat kuitenkin kouluttautuvat Harjun mielestä liian vähän. Syiksi hän epäilee niin johtajien uskoa omiin kykyihinsä ja johtokuntien haluttomuuteen varata resursseja koulutukseen. Vaikka johtamiskoulutusta on paljonkn tarjolla, niin järjestötoiminnan tarpeista lähtevää koulutusta ei juuri ole ja sitä koskeva tutkimus puuttuu kokonaan (2006).
Kulttuurituotantojen johtamisessa on otettava huomioon myös aineettoman pääoman, kuten tekijänoikeuksien ja ideoiden suojaaminen sekä niiden kaupallinen hyödyntäminen.
LÄHTEET
Aaker, David A. 2000. Brandien johtaminen. WSOY
F&L Management Services 2001. Sisältötuotantoyrityksen arvon kehittäminen ja markkinat. Strateginen selvitys osa III.
Harju, Aaro 2006. Järjestön johtaminen. Sivistysliitto Kansalaisfoorumi. http://www.kansalaisfoorumi.net/sivu.php?artikkeli_id=167
Hofstede, Geert 1993. Kulttuurit ja organisaatiot. Mielen ohjelmointi. Suom. Ritva Liljamo. Porvoo: WSOY
Järvinen, Pekka 2000. Esimiestyö ongelmatilanteissa. Porvoo: WS Bookwell Oy.
Kettunen, Sami 2003. Onnistu projektissa. Helsinki: WSOY.
Loimu, Kari 2005. Puheenjohtajan käsikirja. Juva: WSOYpro.
Lönnqvist, Antti & Kujansivu, Paula & Antola, Juha 2005. Aineettoman pääoman johtaminen. Helsinki: Edita.
Räsänen, Mikko (toim.) 2007. Coaching ja johtajuus. Helsinki: Edita.
NUOREN VALTION ELOKUVA
Elokuvamiehenä tunnetun Peter von Baghin teoksessa Sininen laulu. Itsenäisen Suomen taiteiden tarina elokuva pääsee esille vasta 1920-luvulle tultaessa. Elokuvia tuotetiin Suomessa aiemminkin, mutta niistä ei ole paljonkaan jäljellä. Kiinnostus suomalaisen elokuvan historiaan heräsi niin myöhään, että hauraat nitraattifilmit olivat ehtineet tuhoutua lähes kokonaan. (Salmi 1993, 74.) Ensimmäisenä tuotettuna näytelmäelokuvana pidetään Salaviinanpolttajat -elokuvaa vuodelta 1907 (mt., 75), joka oli tyylilajiltaan aikakaudelleen ominainen farssi.
Varsinaisen perustan suomalaiselle elokuvatuotannolle valoi Erkki Karu, joka perusti ensin Suomi-Filmin 20-luvun taitteessa ja saatuaan siitä potkut Suomen Filmiteollisuuden vuonna 1934, molemmat aikansa merkittävimpiä elokuvayhtiöitä (von Bagh 2007, 92). 20-luvun elokuvissa näkyy nuoren valtion jopa yltiömäinen patrioottisuus. Vaikka näytelmällinen elokuvatuotanto alkoi Suomessa myöhemmin kuin esimerkiksi naapurimaissamme, Karun 20-luvun tuotoksissa on käytössä kaikki silloisen elokuvakerronan hienoudet.
HUIPUT, TÄHDET JA HETKELLINEN HIIPUMINEN
1930-luvulla luotiin Suomen elokuvahistorian nimet. Suomi-Filmin johtoon nousi Risto Orko ja vasta perustetun SF:a eli Suomen Filmiteollisuutta ohjasi vahvalla näkemyksellä Toivo Särkkä. Kilpailu oli ankaraa, mutta hedelmällistä (von Bagh 2007, 137). Orkon nimi löytyy sekä ensimmäisen miljoona katsojaa saavuttaneen elokuvan Siltalan pehtoorin että sellaisten klassikoiden kuin Niskavuoren ja Juurakon Huldan takaa. Toivo Särkkä taas hioi jo 30-luvun maalaiskuvillaan taloudellista sarjatuotantomallia, joka hiotui huippuunsa sotien jälkeen. Särkkä on edelleen maamme tuottelian elokuvamies 233 tuotannolla 49 ohjauksella (mt., 140).
30-luku oli myös ensimmäisten tähtien syntymisen aika. Tauno Palo, Ansa Ikonen, Regina Linnanheimo ja Helena Kara mursivat tiensä suomalaisten sydämiin maalaisromanttisissa kuvissa kun taas Aku Korhonen, Kaarlo Angerkoski ja Siiri Angerkoski muodostuivat komiikan tähdiksi (mt., 137).
Juuri ennen talvisotaa luotiin vielä spektaakkeleita kuin Orkon Jääkärin morsian sekä Särkän ja Yrjö Nortan Helmikuun manifesti, joissa rahaa ei säästelty. Talvisodan syttyessä elokuvien tuotanto keskeytyi kokonaan. (Salmi 1993, 191.) Särkkä sattui olemaan sodan alkaessa Tukholmassa ja jäi sinne sodan päättymiseen asti, Orko taas lähti rintamalle tekemään uutisfilmejä. Sodan päätyttyä johtajat halusivat tasoittaa katkon aiheuttaman vajeen tuloissa. Jatkosodan alkaessa myös valtiovalta ymmärsi viihdeteollisuuden sosiaalisen merkityksen ja elokuvia tuotetiinkin ripeään tahtiin. Vaikeat olosuhteet ja puute materiaaleista muuttivat elokuvan tekemisen käytäntöjä pakottaen ne taloudellisuuteen. (mt., 192.)
ELOKUVAN VALTA-ASEMAN KUKISTUMINEN
1950-luvulle saakka elokuva oli ylivertainen muihin joukkoviihteen muotoihin verrattuna. Erityisesti 40-luvulla elokuvissa käynti oli suosittua. Syynä huippukauteen oli ennen kaikkean toinen maailmansota, jolloin olosuhteet ja ankea ilmapiiri aiheuttivat viihdehakuista käyttäytymistä (Salmi 1993, 188; Soramäki 1990, 33). Lisäksi vaihtoehtojen niukkuus tai niiden puuttuminen lisäsivät elokuvien suosiota.
Soramäki esittää (1990, 36) 40- ja 50-lukujen elokuvateattereiden yleisön koostuneen laajoista massoista, jotka edustivat monia erilaisia yhteiskuntaryhmiä. Elokuvissa käynti oli tuohon aikaan suurimmaksi osaksi valikoimatonta. Yksittäiset elokuvat keräsivät valtavia katsojamääriä, sillä päällekkäisiä näytöksiä ei ollut. Elokuvissa käynnistä muodostui osa tapakuttuuria eli se oli tavanomaista vapaa-ajankäyttöä koko väestölle. Tällaista kulttuuria Soramäki kutsuu yleiskulttuuriksi. Sille on ominaista heterogeeninen käyttäjäkunta, yleiseksi muodostunut tapa sekä vaihtoehtojen puuttuminen.
Toisen maailmansodan jälkeen elokuvan yleiskuttuurinen luonne alkoi muuttua kahdesta syystä. Ensinnäkin varallisuuden kasvaessa kodeissa oli aiempaa enemmän tilaa ja ne muuttuivat muutenkin huomattavasti viihtuisämmiksi tiloiksi vapaa-ajanviettoa ajatellen. Aiemmin, kun kaupunkeihin muutto teollistumisen myötä kiihtyi, asunnot olivat olleet pääsääntöisesti hyvin pieniä ja epämukavia huoneita, jotka olivat tarjonneet lähinnä suojaa kylmää vastaan. Ihmiset olivat viettäneet mahdollisen vapaa-aikansa mieluumminen kotien ulkopuolella.
Toiseksi kilpailu vapaa-ajanviettomahdollisuuksista kiihtyi. Syntyi ravintoloita ja tanssipaikkoja. Ilmapiiri vapautui ja Suomeen saapui entistä enemmän vaikutteita lännestä. Lisäksi autoistuminen paransi ihmisten liikkumismahdollisuuksia huomattavasti. Lopullisesti kotien vapaa-ajan vieton mullisti television yleistyminen 60-luvulla. Elokuvia pystyi katsomaan omalta sohvaltaankin.
Elokuvateattereissa esitetty elokuva ei kestänyt syntynyttä kilpailutilannetta ja siihen perustuva yleiskulttuuri murtui 1950-luvulla. Elokuvissa käyminen ei ollut enää tapa, vaan siitä tuli tapahtuma, valinnan kohde, osakulttuurien muodostama kokonaisuus (Soramäki 1990, 38). 50-luvulla Särkän kehittämä elokuvien sarjatuotanto kehittyi huippuunsa määrän suhteen, mutta laadun heiketessä alettiin puhua tusinaelokuvista. Muutaminen hittien (kuten Tuntematon sotilas vuonna 1955) voitot oli verotussyistä sijoitettava nopeasti uusiin tuotantoihin ja jälki ei ollut maineen kannalta kovin mairittelevaa (von Bagh 2007, 309).
UUSI AALTO JA UUSI NOUSU
60-luvulla koko eurooppalaisen elokuvamaailman valtasi uusi aalto tuoden mukanaan uudenlaista rentoutta ja välittömyyttä elokuvailmaisuun (Hänninen 1997, 179). Maailaisromanttisista aiheista, pukudraamoista ja raskaista studiokalusteista siirryttiin kevyempään suuntaan tuotannon teknisellä puolella, mutta aiheissa lähestyttiin realistisia, usein raskaampia aiheita. Yhden miehen ahdinkoa yhteiskunnan puristuksessa kuvasivat ansioituneesti niin Risto Jarva kuin Mikko Niskanen. Jörn Donner kuuluu ehdottomasti uuden aallon merkittävimpiin ohjaajiin, mutta varsinaisen läpimurron teki Niskasen Käpy selän alla, joka oli paitsi taiteellinen myös kaupallinen menestys (mt., 199).
Muutamia yksittäisiä kohokohtia lukuunottamatta suomalainen elokuva vietti kuitenkin pitkään hiljaiseloa. Viimein vuosituhannen vaihteessa suomalainen elokuva löi itsensä uudelleen läpi sellaisten hittien kuin Koirankynnen leikkaajan ja Rukajärven tien avulla. Markku Pölösen lämminhenkiset, humoristiset maaseutua ja elämän muutoksia kuvaavat elokuvat löysivät tiensä suomalaisten massojen sydämiin. Vuosituhannen vaihteen jälkeen valkokankaalle on siirretty kohta koko kansallisperintömme Aleksis Kivestä Sibeliukseen, kullanhuuhdonnasta toiseen maailmansotaan. Sakari Toiviainen arvelee kirjoituksessaan Suomalaisen elokuvan lyhyt historia (2011) että näiden lähinnä suomalaisia puhuttelevien elokuvien menestys paljastaa tarpeen pitää kiinni perinteistä ja kansallisista ominaispiirteistä globalisoituvassa maailmassa. Toisaalta 2000-luku on tuonut mukanaan menestyneitä kaupunkikuvia kuten Saarelan Bad Luck Love (2000) ja nuorisokuvaksia kuten Dome Karukosken Napapiirin sankarit (2010). Viimeisen vuosikymmenen aikana myös nuoriso on löytänyt tiensä takaisin suomalaisen elokuvan pariin.
Tuottamisen näkökulmasta mielenkiintoista on pitkien dokumenttielokuvien pääsy elokuvateattereihin. Ja kaiken lisäksi vielä otsikoihin viikosta toiseen. Ensin saimme lukea Pirjo Honkasalon menestyksestä kansainvälisillä markkinoilla, mutta varsinaisen pankin räjäyttivät Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen Miesten vuorollaan vuonna 2010.
TIRKISTELYÄ KRISTALLIPALLOON
Tekniikan haltuunottamisesta studioiden tähtikulttuuriin, tusinatehtailusta hiljaiselon kautta uuteen nousuun ja -niin, mihin sen jälkeen. Tekniikan halpeneminen ja sen suhteellisen helppo käytettävyys ovat jo muuttaneet elokuvan käytäntöjä melkoisesti. Ehkä eniten katsojia kerännyt suomalainen elokuva on tehty käytännössä ilmaiseksi harrastajien intohimolla tamperelaisessa olohuoneessa. Kyseessä on tietysti Star Wreck: In the Pirkinning.
Markkinoinnin merkitys on tiukassa mediakilpailussa kasvanut. Tietyt nimet myyvät helpommin ja ne luonnollisesti myös maksavat enemmän. Kuitenkin uusi teknologia mahdollistaa myös sen, että hyvää onnella, oikealla ajoituksella ja terävällä idealla voi saada suuret katsojaluvut ilman valtavia rahallisia panostuksia.
LÄHTEET
Hänninen, Harto 1997. Kinosaurus. Elokuvafriikin vuosisata. Keuruu: Otava.
Salmi, Hannu 1993. Elokuva ja historia. Helsinki: Painatuskeskus Oy.
Soramäki, Martti 1990. Mediat yli rajojen, näkökulmia joukkoviihteen tuotantoon, jakeluun ja kulutukseen. Helsinki: Gaudeamus.
Toiviainen, Sakari. Suomalaisen elokuvan lyhyt historia. Viitattu 28.3.2011. http://www.kava.fi/elavan-kuvan-museo/arkiston-aarteet/suomalaisen-elokuvan-historiaa.
von Bagh, Peter 2007. Sininen laulu. Itsenäisen Suomen taiteiden tarina. 3. painos. Helsinki: WSOY.
Tää on joku statementti -tai jotain
Jyväskylän taidemuseon 13-vuotissyntymäpäivät näyttelytila Holvissa 25.3.2011.
Jyväskylän taidemuseo viettää syntymäpäiviään Jyväskylän Päivien yhteydessä maaliskuun loppupuolella. Viime vuotiseen tapaan Humakin kulttuurituottajaharjoittelijat saivat päävastuun tapahtuman suunnittelusta ja toteuttamisesta. Tänä vuonna mukaan kutsuttiin taidemuseon järjestämän nykytaidekurssin opiskelijoita, joista osan opintoihin kuului myös tapahtuman suunnittelu ja toteutus. Työryhmäksi muodostui kahden Humakin opiskelijan (Jouni Tirri, minä), kahden Jyväskylän yliopiston Taikun opiskelijan (Kyösti Ylikulju, Stina Savilehto) ja kahden taidemuseon henkilökuntaan kuuluvan (Leena Lokka, Jukka Partanen) ryhmä.
SUUNNITTELUVAIHE
Suunniteluvaiheen keskeinen tehtävä on varmistaa, että projekti toteuttaa organisaation arvoja ja strategisia tavoitteita. Erilaisilla tapahtumilla taidemuseo haluaa osoittaa viiteryhmilleen, että se voi ja haluaa järjestää erilaisia tapahtumia. Niiden avulla tavoitellaan näkyvyyden parantamista, usein jonkun tietyn kohderyhmän silmissä. Tapahtumat ovat osaltaan näyttelyiden markkinointia ja ohjelmasisällön tulisi liittyä näyttelyihin.
Hieman haastavalla ohjelmalla asetimme kävijätavoitteeksi 550, kun se edellisvuonna oli ollut 700. Tavoitteita voi ja varmasti kannattaakin asettaa myös sellaisille aihealueille kuin järjestelyjen toimivuus, taloudellisuus, vaikuttavuus (asiakasvaikuttavuus, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus) sekä oppiminen ja uudistuskyky.
Tällä kertaa päätös toteutuksesta oli tehty jo etukäteen ja ohjelma suunniteltiin annettujen puitteiden mukaisesti. Usein päätös toteutuksesta, etenkin isojen tapahtumien kohdalla tehdään vasta suunnittelu- ja etukäteisarviointivaiheen jälkeen, kun sisäiset ja ulkoiset riskit on tarkkaan mietitty.
Ohjelma
Ideointivaihe aloitettiin hyvissä ajoin, jotta ehdittiin heitellä villejäkin ideoita ja kypsytellä oikeita ratkaisuja. Pääidea synnytettiin ensimmäisellä tapaamisella ja seuraavilla tapaamisilla sitä täsmennettiin ja kirkastettiin.
Jo aiemmin oli sovittu The Bassless -trion esiintyminen, joka ihan sattumalta osui syntymäpäivien kohdalle. Tämän 60-luvun musiikkia soittavan trion keikka liittyy pysyvään näyttelyyn Oravien aarteita, jossa esitellään taidegrafiikkaa sijoitettuna 60-luvun kuvitteelliseen Oravien kotiin. Tältä pohjalta halusimme muunkin ohjelman vahvasti liittyvän esillä oleviin näyttelyihin. ”Olen liberaalisosialisti–zenarkisti–individualisti–kollektivisti–skeptikko–humanisti–kapitalisti–romantikko–kooperatiivisti–nihilisti“ – näyttely on toinen Kuvataideakatemian näyttelysarjasta Kuva Kiertää, joka esittelee Kuvataideakatemiasta valmistuneita nuoria taiteilijoita. Aatteiden ja ismien pyörittely sekä yhteisnäyttelyn pääteos Puhekaraoke synnytti idean puheen pitämisen perinteen nostattamisesta takaisin sille kuuluvaan arvoonsa, Halusimme kuulla puheita sellaisilta ihmisiltä, jotka ajavat aktiivisesti ja yhteisöllisesti jotain tiettyä asiaa.
Kohderyhmä, vastuualueet ja aikataulutus
Kohderyhmäksi muodostui päänäyttelyn taiteilijoiden mukaan nuoret aikuiset kuitenkin niin, että vanhemmalle ikäpolvelle, erityisesti suurille ikäluokille oli jotain omaa ja tuttua tarjolla.
Suunnitteluvaiheessa jaettiin myös työryhmän vastuualueet, mutta liian epämääräisesti. Kun toimijoita oli monessa eri paikassa eikä yhteistä dokumenttialustaa luotu, niin tiedonkulussa oli ajoittain puutteita. Tapahtumassa kaikki sujui suunnitellusti, mutta ennen sitä ainakin minulla oli orpo olo, kun en ollut saanut haluamaani informaatiota.
Aikataulutus syntyi pitkälti tiedotuksen ja markkinoinnin tarpeista. Julisteiden ja tiedotteiden pitää olla valmiina ja levitettynä hyvissä ajoin ennen tapahtumaa ja niitä varten ohjelman pitää olla varmistunut -ainakin pääpiirteissään. Aikataulut pitivätkin ihan hyvin, paitsi että varsinainen ylöskirjoitettu tiedotussuunnitelma jäi tekemättä ja sähköpostitiedotteita lähetettiin joillekin postitusryhmille turhan myöhään.
Neuvottelu ja sopimukset
Aiempien tapahtumien pohjalta taidemuseolla on monia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa on valmiiksi neuvotellut sopimukset. Ohjelmaan liittyvät neuvottelut hoidettiin puhelimen ja sähköpostin avulla. Kaikkien ohjesääntöjen vastaisesti kaikista puhelimessa sovituista asioista ei kirjattu minkäänlaista kirjallista sopimusta. Asiat kannattaa sopia mahdollisimman tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Valmis sähköinen sopimusluonnos olisi hyvä työkalu tätä varten, sillä voisi varmistaa, että kaikki tärkeät tiedot kuten yhteystiedot olisivat varmasti tallessa. Usein puhelmessa saattaa unohtua myös sellaiset budjettiin liittyvät seikat kuin arvonlisäverot tai matkakorvaukset.
Budjetti
Rahaa ei luonnollisesti ole koskaan tarpeeksi. Ohjenuoraksi annettiin edellisvuoden budjetti, joka oli noin 1000 €. Tästäkin syystä aatteen paloon vetoava teema sopi mitä mainioimmin. Tarpeeksi moni yhdistys on kiinnostunut tulemaan paikalle, jos heille vain annetaan mahdollisuus tuoda asiaansa esille. Radio Hear järjesti suoran nettiradiolähetyksen näyttelytiloista lähinnä tekemisen ilosta. Tanssiluotsit esiintyivät ilmaiseksi, yhdistysten edustajat olivat tyytyväisiä, että saivat osallistua, juhlapuheen pitäjä Erkki Laatikainen ja juontaja Tomi Tuomaala suostuivat heti tulemaan ilmaiseksi tapahtumaan. Teijän keittiö loihti ilman mitään palkkiota vegaaniruuat juhlaväelle ja yliopisto-opiskelijat tarjoilivat antimia performanssin omaisesti vaivanpalkkanaan hassu kampaus. Jouhikonsoittaja Pekko Käppi tuli halvalla Tampereelta keikalle. The Basslessin kulut kirjattiin suunnitelman mukaan Oravien aarteita -näyttelyn kuluihin.
Bändien lisäksi rahaa meni Teijän keittiön ruokatarpeisiin ja painotuotteisiin sekä luonollisesti valvojien palkkoihin ja käytettyihin työtunteihin. Julisteet suunniteltiin julistetyöpajassa, joka oli avoin kaikille. Siellä syntyneiden julisteiden pohjalta painettiin julisteet ja flyerit. Lentolehtisen toiselle puolelle kerättiin kaikki Jyväskylän Päivien ajaksi sijoittuneet taidemuseon ohjelmat, eli syntymäpäivien lisäksi Galleria Harmonian taidevessan avajaiset, Radikaalimuotokuvan esittely kaupungin keskustassa ja Live Herring ´11 -näyttelyn lopettajaiset. Samalla rahalla markkinoitiin siis kolmea muutakin tapahtumaa.
Jälkikäteen arvioituna rahaa meni hukkaan Jyväskylän ylioppilaslehden ilmoitukseen. Lehtien ilmoitustila on kallista ja uskon, että tämä kohdeyleisö tavoitettiin myös muilla tavoin. Taustalla oli ajatus, että lehteen voisi tulla ennakkojuttu tapahtumasta, mutta lehden ilmestymispäivä oli niin varhain, ettei sen kirjoittamiseen löytynyt resursseja.
TOTEUTUS
Kun ohjelma on päätetty, alkaa toteutus. Listataan tarpeet ja laaditaan rakentamista ja tapahtuman isännöintiä varten aikataulut. Yleensä suunnitelmat muuttuvat aina jonkun verran ja on siirryttävä varasuunnitelmiin.
Yksi perehtymistä vaativat osa on turvallisuus, taidemuseon tapauksessa se tarkoittaa sekä ihmisten että töiden turvallisuutta. Museomestari Jarkko Kaunismäki piti kaikille tapahtuman aikana rakennuksessa toimineille lyhyen turvallisuuskoulutuksen. Tämän tapahtuman yhteydessä yhtä isokokoista veistosta siirrettiin sivummalle ja ruokatarjoilu järjestettiin niin, etteivät teokset olleet vaarassa sotkeutua. Erityisesti meitä huoletti etukäteen yksi varastohyllyistä muodostettu veistos, jossa oli houkuttelevaa laskutilaa, mutta tarjoilun oikealla sijoittamisella ja ajoittamisella vieraat ohjattiin tarpeeksi kauas kyseisestä teoksesta syömisen yhteydessä.
Rakentaminen
Tapahtumatilana Holvi oli näyttelyiden myötä pitkälti valmiiksi lavastettu. Jopa äänentoisto oli osittain valmiina näyttelyn teoksissa. The Bassless hoiti äänentoistonsa itse ja muut esiintymiset saatiin helposti hoidettua Holvissa olleilla laitteilla museomestarin avustuksella. Yhdistysten esitteitä ja tarjoilua varten siirreltiin pöytiä ja tuoleja otettiin paljon esille yleisöä varten. Vapaita vaaleja varten hain keskusvaalilautakunnalta vaalikopin viikonloppulainaan ja perinteisen vaaliuurnan vaihtoehdoksi tarkoitetun vaaliuurnan eli paperisilppurin kannoin Keski-Suomen museon toimistolta parin korttelin päästä.
Ruokatarjoilua varten varmistettiin, että talosta löytyy riittävä määrä asitoita ja että ne ovat puhtaita. Samoin oli huolehdittava siitä, että keittiö ja astiat tulivat puhtaiksi vielä saman illan aikana, sillä tila oli varattu käytettäväksi heti seuraavana aamuna. Ruoka teki niin hyvin kauppansa, että keittiö oli siivottu jo ennen kuin tapahtuma loppui.
Johtaminen
Tapahtuman näennäinen vetovastuu lepäsi ehkä eniten minun harteillani, sillä pari viikkoa ennen tapahtumaa olin työryhmästä ainoa, joka oli jatkuvasti taidemuseolla ja sitä myöten eniten yhteydessä eri tahoihin. Leena Lokka ja Jukka Partanen toimivat koko ajan ensi sijassa sivusta seuraavina ohjaajina, mutta todellisuudessa varmistivat kaiken sujuvuuden ja erityisesti Lokka opetti monta uutta asiaa tuotantoprosessin läpiviemisestä.
Johtamisessa olen ennenkin kokenut ongelmia siinä, miten johtaa ihmisiä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä. Monet lupaavat auliisti tehdä sitä sun tätä, mutta eivät kuitenkaan tee. Loppujen lopuksi he hidastavat työn etenemistä, kun pitää ohjeistaa, odotella, kysellä ja lopulta tehdä itse tai antaa edelleen jonkun toisen tehtäväksi. Kun tekee useammin, tämän tunnistaa helpommin ja muistaa sitouttamisen ja hyvän meiningin luomisen tärkeyden.
MARKKINOINTI JA VIESTINTÄ
Taidemuseon viestinnässä ensisijaista on tavoittaa Keskisuomalainen ja Yle Keski-Suomi. Tärkeitä ovat myös muut paikalliset mediat, kuten Suur-Jyväskylän lehti ja tilanteesta riippuen ennen City-lehti. Kaupungin omat kanavat ovat luonnollisesti aina käytössä. Tiedotteiden kirjoittaminen jätetään usein jonkun kahvitunnin huoleksi, vaikka niiden kirjoittamiselle olisi hyvä resurssoida aikaa. Teksti muhinoituu yleensä mehevämmäksi, jos sitä ehtii muokkaamaan vaikka peräkkäisinä päivinä.
Ennen tapahtumaa on luotu graafinen ilme, tehty julisteet ja flyerit, lähetetty lehdistötiedotteita ja sähköisiä kutsuja, laadittu nettisivu ja luotu tapahtuma facebook-sivulle. Tässä tapahtumassa sidosryhmät olivat erityisen tärkeässä asemassa, sillä kolmellatoista yhdistyksellä on jo aika laaja oma verkosto, jota taidemuseo ei varmastikaan normaalisti kokonaisuudessaan tavoita. Näiden verkostojen kautta pyrimme luomaan taidemuseolle hyvää mielikuvaa myös vaikeasti tavoitettavien kohderyhmien parissa.
Koska Holvi sijaitsee asuinrakennuksessa, on tapahtumasta luonnollisesti kerrottava myös asukkaille ja muille talossa toimiville yrityksille jo tapahtuman aiheuttaman melun takia. Tapahtuman aikana ohjelma ja opasteet kiinnitettiin moneen paikkaan nähtäville.
Sisäinen tiedotus on hyvä keino luoda hyvää henkeä talon sisällä ja sitouttaa henkilökuntaa tapahtuman onnistumiseen. Tapahtuman isännöinnin kannalta on oleellista, että kaikki paikalla olevat tietävät mitä tapahtuu, missä tapahtuu, mihin aikaan ja kaiken lisäksi miksi.
Tapahtuman jälkeen viestintä jatkuu vähintään kiitosten ja raportin muodossa. Viestinnän onnistumista on aika hankala arvioida ilman mitään siihen kehitettyä palautemenetelmää, mutta muutamia huomioita teimme; flyerit loppuivat kesken, paikalle tulleet ihmiset tiesivät tapahtumasta (perjantaisin paljon ilmaiskävijöitä). Viestinnässä epäonnistuimme ainakin Pekko Käpin markkinoinnin kohdalla. Hän oli meillekin liian vieras, emmekä osanneet kertoa hänestä juuri mitään ennen kuin olimme nähneet keikan.
PÄÄTTÄMINEN
Kiitokset ja muistamiset kuuluvat tietenkin jokaisen tapahtuman loppuunviemiseen, mutta tärkeää olisi myös loppuraportin kirjoittaminen. Siihen kirjataan projektin yleiskuvaus, taovitteet ja niiden toteutuminen. Projektin organisointi ja sen toimivuus, sisällöllinen, ajallinen ja taloudellinen onnistuminen sekä erityisesti luettelo kehittämiskohteista ja ehdotus jatkotoimenpiteiksi.
Valitettavan usein raportti jää kirjoittamatta ja taas seuraavalla kerralla lähdetään muistikuvien pohjalta. Kehittämistarpeet saattaa joku muistaa, ehkä, jos on vielä mukana.
Lopuksi vielä arkistoidaan syntyneet dokumentit ja muut tuotokset, kiehautetaan kakkukahvit ja taputetaan toisia olalle. Ensi vuonna uudestaan.
Run keeperin maaliskuun tilasto näyttää pohjattoman surulliselta. Vielä pari päivää ja alkaa hirmunen kunnon palautus. Loin joskus maaliskuun alkupuolella tasan 5 km peruslenkin, jonka avulla voi aina välillä tarkastella kunnon kehittymistä. Heitetään vaikka sellanen tavoite alkuun, että menee 9km/h. Ja siis tunnin ajan.
Lihaskunnolle pitäisi tehdä joku vastaava vertailutesti. Digiboksista löytyy yksi aika hyvä lihaskunto-ohjelma, joka ainakin tällä hetkellä vetää ihan piippuun. Tavoitteeksi voisi ensin pistää sen, että ohjelman jaksais vetää ihan hyvin ja sen jälkeen vois aloittaa ikuisen punnerrusprojektin.
Mitä tehdä kun intensiivisen maalaustaitojen opiskelun jälkeen maalaaminen ei enää huvita? Jos tarkastelee mitä englantilainen Edward Lawrenson on saanut aikaan vuodessa, niin suosittelen 80-luvun scifi- ja kauhuleffojen ahmimista. Hän opiskeli niin tiiviisti maalaamisen ja piirtämisen tekniikkaa Pariisissa, että menetti kiinnostuksensa omaan tekemiseen. Kaikki tuntui epäonnistuvan. Flegmaattisen ylianalysoinnin keskellä Lawrenson ryhtyi katsomaan vanhoja scifi- ja kauhuelokuvia. Nykyään tuon ajan kuvitelmat tulevaisuudesta (jota nyt elämme) näyttävät kohtalaisen pieleen menneiltä. Lawrenson kiinnostui näistä epäonnistuneista visioista ja sai niistä uudenlaisia aiheita ja käsittelytapoja. Ei enää esittäviä öljyvärimaalauksia vaan F.U.F.O.ja (failed ufos) ja symboleja. Lawrenson on maalannut abstrakteja kohteita lähes fotorealistisesti, kuulostaa ristiriitaiselta, mutta henkilökohtaisesti nautin vanhan akateemisen taiteen ja nykytaiteen kohtauksesta.
Puolen vuoden työskentelyn jälkeen Lawrenson piti uuden tauon, jonka aikana hän tällä kertaa innostui neuvostopropagandan kuvastosta. Suomeen hän tuli hakemaan kokemusta täysin toisenlaisesta maisemasta. Yritettyään aikansa löytää suomalaista maata ja maisemaa lumen alta, hän oivalsi, että lumi ei peitä maisemaa, vaan on maisema. Se yhdenmukaistaa niin rumat kuin kauniit näkymät, on yhtä aikaa kaunis ja vaarallinen. Huvittavana yksityiskohtana Suomessa syntyneissä lumimaisemissa on kirkas oranssi, räikeästi poikkeava väri lumimaisemassa, mutta yksityiskohta johon me suomalaiset olemme jo niin tottuneet: aurauskeppien oranssi.
Tila-aikataide on kokeellisuudessaan usein omaa luokkaansa. Kanadalainen Andreanne Fournier kutsuu itseään kuvanveistäjäksi. Hänellä ei koskaan ole valmiita suunnitelmia, vaan hän pyrkii siihen, että materiaali johtaa työstämistä. Fournier pyrkii saattamaan itsensä tiettyyn tunnelmaan ja antamaan materiaaleille (hyvin vaihteleville) määräysvallan. Suomessa työstämässään projektissa lähtökohtana on ollut sureminen. Romeossa ja Juliassa ensireaktio on surun kieltäminen, tässä kaikkien tuntemassa esimerkissä niin pitkälle vietynä, että molemmat ovat välittömästi valmiita tappamaan itsensä ennen kuin jatkamaan elämistä surun valtaamana.
Usein sureminen on kuitenkin pitkäaikainen prosessi, joka etenee tiettyä kaavaa. Tätä ajatusta Fournier on lähtenyt työstämään sen hetkisillä studiossa olleilla materiaaleilla. Hän päätyi virkkaamaan suurehkoa punaista liinaa. Se vie paljon aikaa, siinä on seurattava tiettyä kaavaa. Vaikuttaa siltä, että Fournierin mielestä teoksen arvo on yhtä kuin siihen käytetty aika. Mutta eikö tämä kuulosta enemmän käsityöläisyydeltä kuin taiteelta? Varsinkin, jos kaiken lopputulema on virkattu liina. Ehkä tässä ylitettiin minulle jo hieman liian monta rajaa.
Ranskalainen, tai pitäisi varmaan sanoa korsikalainen, Jeanne de Petriconi sai minut innostumaan työstään. Omien sanojensa mukaan hän on ”interested in memory and sign, fascinated by the power of nature.” Hän vangitsee hetkiä tai liikettä ja pyrkii siirtämään ne veistoksiin tai piirroksiin. Veistokseen ”Crossed landscape of Jacques-Toussain” (hänen isänsä) Petriconi on kerännyt vanhoja kenkiä. Kuluneet pohjat ovat jättäneet jälkensä maisemaan. Niihin on kertynyt näkyviä kerrostumia, jotka muodostavat kuvan siitä maisemasta, jossa kengillä on kuljettu. Rinnakkaisteoksessa ”Urban Landscapes” uusiin saappaisiin ”maisema” on rakennettu, aivan kuten kaupunkikin.
Monissa töissään Petriconi on irrottanut tiettyjä esineitä ja asioita ympäristöstään, paketoinut ne ja sijoittanut johonkin uuteen, neutraaliin ympäristöön. ”Curled Enviromentissa” hän on koonnut oman huoneensa yhdeksi ”otokseksi” rullalle ja levittänyt sen taas johonkin toiseen ympäristöön. Samaa ajattelua on ”Collectin no 4, Extensionsissa”. Jo aiemmin Petriconi oli piirtänyt sarjan pudonneista lehdistä, jotka tuntuivat edelleen taistelevan painovoimaa vastaan. Tässä kokoelmassa hän on siirtänyt lehtien kuvia yhdestä ja samasta puusta viilulle ja kerännyt ne siistiin puulaatikkoon muodostaen lehti lehdeltä puun oman kirjan. Suomeen tullessa Petriconilla oli kaikenlaisia suunnitelmia installaatioiksi, mutta voimakkaimmin häneen vaikuttivat lumen orgaaniset muodot. Mahdollisesti saamme nähdä jonkin samankaltaisen kokoelman lumen muodoista kuin puiden lehdistä.
Nämä ja neljä muuta taiteilijaa (joiden antiin pureudun myöhemmin teemoittain) kävivät Jyväskylässä 24.2. kertomassa työskentelystään. He kaikki ovat työskennelleet Arteles-keskuksessa tänä vuonna. Arteles on vuonna 2009 perustettu residenssikeskus, joka sijaitsee Haukijärvellä. Se kerää eri alojen taiteen ammattilaisia ja tulevaisuuden tekijöitä kehittelemään yhdessä uusia futuristisia projekteja ja verkostoitumaan keskenään. Arteleksen edellisessä residenssihaussa hakemuksia saapui 214 ammattitaiteilijalta ympäri maailmaa, joista 35 valittiin vuoden 2011 ensimmäiselle jaksolle. Juryn ensisijaisena hyväksymisperusteena oli: ”Mitä erikoisempi idea, sen parempi”.
Seuraava pamaus Artelesista saapuu Keski-Suomen museoon 11.3. Suosittelen.
http://www.arteles.org
http://www.edwardlawrenson.com/ (ei uusimpia töitä)
http://www.andreannefournier.com/
http://www.takeshimoro.com/works/untitled-men.html (asunut aiemmin Arteles-keskuksessa, tykästyin kuvasarjaan sen verran, että pidin aiheellisena nostaa sen tähänkin…)
Mediapsykologiassa tutkitaan ihmisten mediakäyttäytymistä ja sitä mihin, miksi ja millä seurauksella mediaa käytetään. Aihetta lähestytään vaikutustutkimuksilla, joilla selvitetään ihmisten aggressio, osto- ja äänestyskäyttäytymistä, yleisötutkimuksilla, joilla kerätään tietoa eri medioiden käyttäjistä ja –määristä sekä käyttäjätutkimuksilla, joilla selvitetään miksi ja mihin mediaa käytetään.
Suurimman kiinnostuksen ja tulisimmat kiistat aiheuttaa median vaikutuksien tutkimus. Läpi vuosikymmenten (ja jopa vuosisatojen, aina kirjapainotaidosta lähtien) ihmiset ovat olleet huolestuneita median vaikutuksesta sen käyttäjiin. Nykyään huoli kohdistuu pääasiassa televisio- ja elokuvaviihteeseen sekä tietokonepeleihin. Pelätään, että ihmisistä tulee väkivaltaisia, kun he näkevät väkivaltaa kaikissa medioissa. Aiheesta on saatu paljon erilaisia tuloksia.
Kehävaikutusteorian mukaan esimerkiksi katsomalla aggressiivisia ohjelmia ihmiselle muodostuu aggressiivisia skeemoja, jotka vahvistavat hänen luontaista aggressiivisuuttaan, minkä takia hän katsoo aggressiivisia ohjelmia. Ketju ruokkii itse itseään. Naiset samastuvat ehkä paremmin ”barbienaisen ongelmaan”, jossa median ruokkima mielikuva kauniista ja menestyvästä naisesta aiheuttaa jatkuvaa ahdistusta.
Nykyisen mediatulvan keskellä ihmiset turtuvat muun muassa väkivaltaan. Jatkuvasti nähtynä se laimentaa tunteita, kunnes asia ei kiinnitä edes huomiota. Jotta jatkuvasti uutta janoava yleisö saataisiin tuntemaan mitään ja sitä kautta toivottavasti kiinnostumaan aiheesta, on käytettävä yhä rajumpia ja rohkeampia keinoja. On syntynyt elämyskierre. Mustosen mielestä median tehtävä on taistella turtumista vastaan.
Tutkimusten mukaan väkivaltaa haluavat katsoa miehet ja sinkut. Valitettavasti usein tunne-elämältään ahdistuneet, aggressiiviset ja epävakaat. Materiaalin, jossa näytetään väkivallan seuraukset, on huomattu olevan enemmän ahdistavaa ja vähemmän aggressiota lisäävää kuin materiaali, jossa väkivallan seuraukset ovat epätodelliset tai niitä ei näytetä laisinkaan. Uutiset ja ajankohtaisohjelmat asettuvat ensimmäiseen ryhmään ja monet elokuvat ja pelit jälkimäiseen.
Väkivaltaisissa elokuvissa on kuitenkin monia eri lähestymistapoja aiheeseen. Kubrickin Kellopeli appelsiini on raaka elokuva, jossa on paljon ”turhaa” väkivaltaa, mutta silti se on selvästi väkivallan vastainen. Hana Bi:n ohjaajan uusimmassa, Battle Royalessa, rappeutunut yhteiskunta on ikään kuin pakottanut väkivallan käyttöön. Mielestäni tällaisissa yhteyksissä sen vaikutus ei ole niin paha kuin elokuvissa, joissa väkivalta on itsetarkoitus ja missä teoilla ei välttämättä ole minkäänlaisia seuraamuksia, kuten asiasta paljon haukutussa Man Bites Dogissa. Nykyään ihmiset tuntuvat kiinnittävän erityistä huomiota eläimiin kohdistuvaan väkivaltaan, kun ihmisuhreihin on jo turruttu. Monta Amores Perros elokuvan katsojaa järkytti erityisesti koirien tappelukohtaukset, vaikka elokuvan alussa ja lopussa korostettiin, että koirat eivät ole kärsineet kuvauksissa lainkaan. Todennäköisesti pidämme vain eläimiä ainoina ehdottoman viattomina olentoina
Väkivallan vaikutuskeinot eivät rajoitu vinoutuneen maailmankuvan muodostumiseen ja aggression ja ahdistumisen lisääntymiseen, vaan ne myös antavat katsojille mielleyhtymiä ja ideoita. Median syytä tai ei, ihmiset ovat kautta aikojen keksineet mitä omituisempia ja raaempia tapoja satuttaa, kiduttaa ja tappaa toisiaan. Uskon, että terveen itsetunnon ja järjen omaavaan ihmiseen väkivaltaiset elokuvat eivät aiheuta huomattavaa muutosta.
Nykyisessä mediatulvassa todellisen ja fiktiivisen erottaminen on yhä vaikeampaa. Kuinka lapsi erottaa televisiossa tauotta näytettävästä väkivallasta sen mikä on todellista ja sen mikä on viihdettä. Kouluissa onkin jossain määrin herätty mediataitojen opettamiseen.
Kaikkia medioita tulisi seurata aktiivisesti ja kriittisesti. Media muodostaa monesti oman mielipiteensä hyvin nopeasti asioita juuri tutkimatta ja tällöin asioista välittyy vääriä mielikuvia. Median (joukkoviestimien) työskentelytapojen ja taustarakenteiden tunteminen auttaa huomattavasti totuudenmukaisemman kuvan muodostamista. Yksikään media ei lopulta ole täysin objektiivinen.
Mediataiteen ajatellaan yleensä saaneen alkunsa 60-luvun lopulla 70-luvun alkupuolella, mutta muun muassa Kennet Anger (1930) on tehnyt tällaisia teoksia aikaisemminkin. Anger on asunut koko ikänsä Hollywoodissa ja ”harrastaa” sitä sen verran intohimoisesti, että on kirjoittanut kaksiosaisen juorukirjankin Hollywoodista. Hänen tuotantonsa on kuitenkin kaikkea muuta kuin perinteistä Hollywood elokuvaa. Anger on avantgardisti, joka jo parikymppisenä teki paljon värikokeiluja ja pohti miten värit liittyvät symbolisesti mystiikkaan. Tästä esimerkkinä on Eaux D’Artifile (1953), joka on kuvattu Italiassa. Vivaldin vuodenaikojen tahtiin nainen liikkuu pimeässä puistossa, jossa suihkulähteiden patsaat seuraavat naista. Tunnelma on maaginen ja sävytetty värimaailma saa kuvan näyttämään hieman animaatiomaiselta.
Englantilainen mystikko Aleister Crowley innosti Angeria yhä syvemmälle mystiikkaan ja mytologiaan. Hänen teoksessaan Inauguration of The Pleasure Dome (1966) monet mytologiasta tutut hahmot, kuten roomalaisten viinin ja ilonpidon jumala Bacchus, valmistautuvat rituaaliin. Värimaailma on hurja ja lisäksi kuvaa on välillä sävytetty, tarkennuksia ja blurrauksia on käyetty epätavallisissa kohtauksissa ja taustalla soi Leos Janacekin musiikki.
Scorpio Rising (1963) teokseen Anger kokosi 14 vuoden hittiä ja kasasi niiden päälle mediaa. Kuva on sovitettu kappaleen tunnelmaan ja sanoituksiin sopiviksi. Teokseen on myös yhdistelty leikkauksia Angerille sattumalta päätyneestä uskonnollisesta elokuvasta. Tarina etenee koko ajan kappaleiden vaihtuessa, eli varsinaisia ensimmäisiä musiikkivideoita nämä eivät ole, vaan teos pikemminkin kokoaa yhden vuoden yhteen pakettiin. Joku voisikin Suomessa tehdä tästä jokavuotisen projektin, katselmus vuoden musiikkiin ja tunnelmiin ei vain pistämällä musiikkivideoita peräkkäin, vaan luomalla yhden kokonaisuuden niistä kaikista.
Myöhemmin mediataide televisioiden yleistyessä on tullut elokuvasta videomaisemmaksi. Joskus on mielestäni hankala päättää mitä taidelajia jokin teos edustaa. Muun muassa kokoelmassa Ghost In The Machine oli pätkiä, kuten John Sanburnin Ear to The Ground, jotka ovat enemmänkin performansseja tai happeningeja, jotka on kuvattu videolle. Itse ehkä rajaisin sen niin, että itse teos on performanssi tai happening ja video vain tallenne siitä, jolloin kutsuisin sitä nykytaiteeksi ennemmin kuin mediataiteeksi. Vai kulkeeko raja siinä, onko teos suunniteltu katseltavaksi vain videolta.
kulttuurikutka 